Mitä on ympäristötaloustiede?

Ihmiskunnan polttavimpia haasteita on sopeuttaa taloudellinen toiminta ympäristön asettamiin rajoihin. Ympäristötaloustiede tutkii, kuinka taloudellinen toiminta vaikuttaa yhteiskunnan ja ympäristön väliseen vuorovaikutussuhteeseen, luonnonvarojen käyttöön ja luonnonsuojeluun ja kuinka markkinataloutta tulisi ohjata kohti kestävää kehitystä. Tärkeässä osassa ovat taloudelliset ohjauskeinot kuten päästöoikeuskauppa ja ympäristöverot, joilla korjataan ympäristön pilaamisen ja luonnonvarojen liikakäytön ongelmia ja edistetään monimuotoisuuden ja alkuperäisluonnon suojelua.  Alan tutkimuskohteita ovat esimerkiksi vesien suojelu, maatalouden ympäristöpolitiikka, kestävä kalatalous, metsien suojelu, jätehuoltopolitiikka ja ilmastopolitiikka.

Koska suurin osa luonnosta ei ole varsinaisesti kenenkään yksityisomaisuutta, sen valvonta on myös verraten heikkoa ja vaikeaa. Jos esimerkiksi heität roskapussin naapurisi puutarhaan, koska et halua maksaa oman roskalaatikkosi tyhjentämisen jätemaksua, naapurisi varmasti yrittää etsiä tekijän käsiinsä ja vaatia tätä tilille teostaan. Mutta jos heität saman pussin yleisen tien varteen, tiellä yleensä liikkuva naapurisikaan tuskin puuttuu asiaan, vaikka roskien jättäminen tielle häiritseekin kaikkia ohikulkijoita, tai ei ainakaan ala aktiivisesti etsiä syyllistä, koska nyt haitta ei ole aiheutunut hänen yksityisomaisuudelleen.

Yleinen tiekin on kuitenkin yleensä valtion omaisuutta ja valtio voi asettaa sakon sen roskaamiselle, esim. 10€/kerta. Mutta saatat kuitenkin laskea että jos jätehuoltomaksusi on 100€/kuussa ja tuotat 9 pussia roskaa kuukaudessa, sinun on taloudellisesti kannattavampaa mieluummin heittää roskapussisi yleiselle tielle ja maksaa siitä sakkoa yhteensä 90€ kuussa, kuin maksaa jätehuoltomaksua, jotta oma roskalaatikkosi tyhjennettäisiin. Vastaiskuna tähän valtio voi kuitenkin asettaa sakon niin korkeaksi, esim. 1000€/kerta, että kadun roskaaminen tulee niin kalliiksi, että kannattaa mieluummin mukisematta maksaa oma jätehuoltomaksu ja olla heittelemättä roskia kaduille. Yhtälailla valtio voi asettaa vuosittaisen jäteveron, joka jokaisen on pakko maksaa ja jolla kustannetaan kaduille heiteltyjen roskapussien siivoaminen ja/tai myös roskalaatikkojen tyhjentäminen.

Muun muassa tällaisia ympäristöpolitiikan periaatteita voidaan soveltaa myös laajempiin luonnon saastumista koskeviin kysymyksiin, kuten kasvihuonekaasuihin tai myrkyllisiin aineisiin. Yksi tärkeimmistä syistä ympäristötaloustieteen syntyyn olikin se, että hinnat eivät useinkaan pidä sisällään taloudellisen toiminnan vaikutuksia luontoon, mikä johtaa helposti luonnon kestämättömään käyttöön. Eli kun tehdas tuottaa jotain tuotetta, tuotannon ulkoisvaikutuksena syntyy esim. saasteita. Jotkut yritykset saattavat kuitenkin siirtää saastuttavaa tuotantoaan sellaisiin maihin, joissa lainsäädäntö ei kiellä saastuttamista. Tällöin ne voivat tuottaa tuotteitaan halvemmalla, mutta saastuttavammalla teknologialla ja myös myydä niitä halvemmalla, kun taas sellaiset yritykset, joiden tuotanto tapahtuu tiukemmin säädellyissä maissa, ja jotka ovat siksi joutuneet investoimaan kalliiseen puhdistusteknologiaan, joutuvat myymään tuotteitaan korkeammalla hinnalla, jotta pystyvät kattamaan nämä ylimääräiset kustannukset.


Ympäristöhyötyjen taloudellinen arvottaminen

Tärkeä osa ympäristötaloustiedettä on myös luonnon ja siitä saatavien hyötyjen taloudellisten arvojen arviointi. Vaikka esimerkiksi puhtaalle uimavedelle ei ole varsinaisesti asetettu hintaa, ihmisillä on sille kuitenkin jonkinlainen arvo. Tämä voi näkyä esim. niin, että he ovat valmiita maksamaan enemmän mökkitontista joka sijaitsee puhdasvetisen järven rannalla, kuin samanlaisesta tontista hyvin likaantuneen järven rannalla, tai he ovat valmiita matkustamaan pidempiä matkoja päästäkseen puhdasvetisemmälle järvelle. Näiden käyttäytymistapojen perusteella voidaan arvioida ihmisten antamaa arvoa järven hyvälle vedenlaadulle.


Kaikkia ihmisen luonnosta saamia aineellisia ja aineettomia hyötyjä voidaan kutsua ekosysteemipalveluiksi. Elämämme ja hyvinvointimme perustuu täysin luontoon ja sen eri toimintoihin. Tarvitsemme ruokaa, polttoaineita ja muita eri eliöistä lähtöisin olevia perushyödykkeitä. Luonto on myös henkisen kulttuurimme keskeinen osa: sieltä haetaan rauhaa ja virkistystä, mutta myös tietoa ja ideoita keksintöihin. Luonnon ekosysteemeillä on monia sääteleviä tehtäviä: esimerkiksi metsät tuottavat happea, sitovat hiilidioksidia ja estävät eroosiota sekä tulvia. Kaikkien edellä mainittujen palveluiden tuotanto pohjautuu huomattavasti vaikeammin hahmotettavissa oleviin, ylläpitäviin ekosysteemipalveluihin − kuten ravinteiden kiertoon ja yhteyttämiseen.


Tarvitsemme ekosysteemipalveluiden käsitettä paitsi luonnon monimuotoisuuden merkityksen hahmottamiseen, myös sen taloudelliseen arvottamiseen. Ekosysteemipalveluiden todellinen rahallinen arvo on tunnustettava, jotta ne eivät jäisi syrjään arvioitaessa esimerkiksi jonkin hankkeen hyötyjä ja haittoja. Ekosysteemipalveluiden taloudellinen arvottaminen edistää taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävään kehitykseen tähtäävää päätöksentekoa.


Ympäristötaloustieteessä luonnon ja ekosysteemipalveluiden taloudellista arvoa voidaan mitata useilla erilaisilla menetelmillä. Voidaan esimerkiksi selvittää ihmisten maksuhalukkuutta parantuneesta järven tilasta tai matkakustannusmenetelmää käyttäen arvioida paljonko kalastajat keskimäärin maksavat matkasta Lapin lohijoille kalastamaan. Ympäristön taloudellinen kokonaisarvo voidaan jakaa käyttöarvoihin ja ei-käyttöarvoihin (taulukko 1).


Taulukko 1. Ympäristön taloudellinen kokonaisarvo.

Arvoluokka

Kuvaus

Käyttöarvot

Arvo ympäristöhyödykkeen todellisesta ja suunnitellusta käytöstä (esim. marjastus, sienestys, kalastus, lintujen bongaus) tai siitä, että itsellä on mahdollisuus käyttää sitä tulevaisuudessa (sademetsän vielä tuntemattomista kasveista tehdyt lääkkeet, tai mennä käymään vielä joskus tietyssä paikassa)

Ei-käyttöarvot

Arvo siitä, että ympäristöhyödyke, sen eliöt ja ekosysteemit ovat olemassa, ja että sitä on saatavilla muille saman tai tulevien sukupolvien ihmisille (esimerkiksi keisaripingviinien olemassaolo etelänavalla, vaikka emme niitä ikinä itse kävisikään siellä katsomassa)



Kustannustehokasta ympäristöpolitiikkaa

Aina ympäristöstä saatavien hyötyjen määrittäminen ei ole mahdollista, mutta silti voi olla tarpeen vertailla erilaisia ympäristön tilaan vaikuttuvia päätöksiä ympäristönsuojelun kustannusten minimoimiseksi. Tällaisissa tapauksissa voi olla tarpeen soveltaa kustannustehokkuusanalyysiä. Kustannustehokkuusanalyysissä vertaillaan eri vaihtoehtojen kustannuksia suhteessa johonkin mitattavissa olevaan muutokseen ympäristössä. Esimerkiksi vesiensuojelutoimenpiteitä voidaan vertailla niiden kustannustehokkuuden mukaan, kun selvitetään paljonko kullakin menetelmällä yhden fosforikilon vähentäminen vesistökuormituksesta maksaa. Eli määritetään hintalappu kuormituksesta poistuvalla fosforille.


Määritelmän mukaan ympäristöpolitiikka on kustannustehokasta silloin, kun haluttu puhdistustaso (päästöjen vähennys) saavutetaan pienimmin mahdollisin kustannuksin. Suomessa ja Euroopassa EU:n vesipuitedirektiivi edellyttää vesienhoidon järjestämistä kustannustehokkaita toimenpiteitä käyttäen.